Oletko ollut hiuslähtöongelmassasi vain "turha valittaja"?


Moni hiustenlähtö- tai pälviongelmainen on käyntyt läpi tutkimuskierroksen ja saannut kuulla vaivansa vähättelyä. Hiusongelmien Erikoisasiantuntijat Ry:n jäsenet ovat saaneet erikoiskoulutuksen hiustenlähdön syiden mikroskoopiseen tutkimukseen ja hoitoon. Hiustenlähtö tarkoittaa sitä, että hiusjuuri kuolee kesken kasvukautensa, joka vaihetelee eri ihmisillä (2-6v.). Uusi hius lähtee kyllä kasvamaan, ellei kyseessä ole aivan hiukseton kalju alue. Hiustukimus antaa vastauksen, miksi hiukset lähtevät sekä oikean motivaation hoitamiseen. Tutkimus tuo todellista apua ongelmiin.

Hiustutkimuksesta luotettava pohja hoidolle


Jäsenliikkeet käyttävät hiustutkimuksissa lääketieteelliseen tutkimukseen tarkoitettua mikroskooppia (Leica). Koska hius kasvaa hiusjuuresta, tutkimme aina sekä hiusjuurta että hiuksia. Näin selvitämme hiuspohjan ja hiusten ongelmat ja pystymme laatimaan tapaukseen sopivan hoito-ohjelman. Ottamalla yhteyttä lähimpään yhdistyksemme jäsenliikkeeseen saat selville, tarvitsetko hiustutkimusta vai voiko ongelmasi hoitaa välittömästi. Pälvikalju Hiusongelmien Erikoisasiantuntijat Ry ei usko, että pälvikalju olisi sairaus. Ikävä ominaisuus kylläkin, mutta siihen ei pidä antaa maailman kaatua - me voimme tarjota apua! Mikroskooppi-tutkimuksella voimme selvittää pälvikaljuuden ohessa olevat hiustenlähdön syyt. Mm laserhoidon ja symmetriahierontatekniikan avulla hiukset voidaan saada kasvunn vähin erin.

Talipunkki


Talipunkki on saannut aikaan "intohimoja". Osa uskoo talipunkin haitallisuuteen, jotkut eivät lainkaan. Talipunkkia ei tarvitse kavahtaa, mutta haitatonkaan se ei ole, silloin kun sen määrä lisääntyy hiuspohjassa. Talipunkkeja on kahta lajia: Demodex folliculorum ja D. Brevis. D. folliculorum on keskim. 0,4 mm. pitkä hiustupessa elävä niveljalkaisiin hämähäkkieläimiin kuuluva loiseläin. Se voi aiheuttaa runsastuessaan hiuspohjaan tulehduksia, finnejä tai epämääräisiä syheröä. Tätä kautta se aiheuttaa välillisesti kutinaa ja hiustenlähtöä. Mikroskoopilla voimme selvittää talipunkin olemassaolon ja mahdollisen haitallisuuden. Meillä on myös menetelämä, jolla voimme myös hävittää punkit. Kestävätkö hiukset permanentin? Permanentin epäonnistuminen pelottaa. Nyt voimme etukäteen selvittää, kestävätkö hiukset kemiallisia käsittelyjä ja näin voimme selvittää, mikä aihettui epäonnistumisen. Hoidamme hiukset kuntoon hiusten mukaan valituin tuottein tehokkaasti laserin avulla.

Täsmähoitomenetelmät


Päänahan ja hiusten ongelmat hoidetaan perustellusti ja täsmällisesti valituin hiustuottein. Emme edusta mitään erityistä tuotesarjaa vaan kokoamme kullekin parhaat, ongelman mukaiset valmisteet. Meiltä saat avun seuraaviin ongelmiin:
* hiustenlähtö
* hilseily
* liiallinen rasvoittuminen
* kaljuuntuminen
* finnit, eräät tulehdukset
* kuiva hiuspohja
* kutiava päänahka
* veltostuneet hiukset
* pälvikalju
* psoriasis
* talipunkki

Boston-laserin edut


Boston-laserissa on 130 valopistettä, joten koko hiuspohja saa joka kohtaan valoa. Pumppaavan lasersäteen ansiosta hiuspohjan verenkierto vilkastuu ja aineenvaihdunta paranee. Laser myös sulkee hiussuomut ja saa näin hoitoaineet pysymään hiusten sisällä. Parhaista tuotteista mainittakoon BM-Cosmeceutical-tuotteet, joilla on saatu erinomaisia tuloksia hiusten ja päänahan ongelmien sekä hauraan, vanhentunvan ja ongelmaihon hoidossa (hiustenlähdtö, akne, rypyt, couperosa, pigmenttiläiskät). Tärkeimpiä eroja näillä tuotteilla kortisooniin nähden on se, että kortisooni estää solujen jakaantumista, kun taas BM-Cosemceutical-tuotteiden sisältämä sukralfaartti stimuloi sitä.

Aktiivisimmat kampaamot toimivat hiusongelmien Erikoisasiantuntija Ry:ssä


Yhdistys on aktiivisten ja tiedonhaluisten kampaamoiden yhteinen kehittämis- ja koulutusyhdistys. Jäsenet tuntevat tuotteet ja hallitsevat tutkimus ja hoitomenetelmät. Jäsenliikkeille on toistuvasti pätevää koulutusta useiden eri asiantuntijoiden taholta ja tiedon kulku jäseneltä toiselle toimii kitkattomasti.

Tulokset ja seuranta


Hiusongelmien hoitaminen on pitkäjänteistä puuhaa. Koska hius kasvaa hitaasti (keskim. 1,3 cm/kk) ja hiusken kasvusylki estää uusien hiusten kasvamisen milloin vain, on tärkeää ymmärtää, että hiustenlähdön ja kaljuntumisen hoito vie pisimillään hiuksen kasvuiän verran aikaa. Hoidon seuranta on tärkeää, sillä uusiin mahdollisiin ongelmiin on tartuttava nopeasti kiinni.

Varaa tutkimusaikasi heti !

SUOMEN HIUSTUTKIMUSKESKUS
PUH (09) 505 2002